maanantai 18. heinäkuuta 2016

Susihukka

Erkki Pulliainen


Susihukka

Susi, koiran esi-isä

Luvussa käsitettään suden lajihistoriaa ja levinnäisyyttä globaalisti. Itselleni uutta tietoa oli eri suurpetolajien ravinnon- ja energiantarpeen ajankohdat ja suurpetolajien välinen ravintokilpailu. Ravinnon hankintaan vaikuttaa hirvikannan suuruus. Luvussa käsitellään laumassa pyytämistä ja etuja, joita susi saa laumaan kuulumisesta.

Ottaminen ihmisen kotieläimeksi eli suden domestikaatio johti historialliseen näytelmään nimeltä "koira". 

Kummallinen ihminen

"Ihminen on melkoinen mestari pilaamaan vastaisuuden elinmahdollisuutensa tällä planeetalla."
Tällä lauseella alkaa luku, jossa käsitellään suden ja ihmisen suhdetta historiallisesta näkökulmasta. 
Teksissä aihetta laajennetaan esimerkinomaisesti kukkoon ja kanaan.
Luvussa lähdetään liikkeelle neandertalilaisista päätyen lopulta nykypäivään. 

Pulliainen ottaa vahvasti kantaa luonnon itseisarvon puolesta ja kritisoi hintalapun asettamista kaikkeen. 

Vaikuttamisvyöryn kohteena

Luvun alussa käsitellään humoristisen ironisesti suden hävittämistä vaativia perusteluja. Susivihan perustaa löytyy raamatusta, sanomalehtien otsikoista ja historiallisesti kirkon toiminnasta.

Pedot ovat aiheuttaneet karjan pitäjille menetyksiä. Petoja suuremman vaaran karjalle todellisuudessa aiheuttivat karjataudit. Susi oli helpompi yksilöidä vihan kohteeksi, kun taudeista ei 1700- ja 1800-luvuilla vielä juurikaan tiedetty. 

Ihmisten kimppuun käyneet sudet ovat voineet kärsiä raivotaudista tai olla villiintyneitä koirasusia. Luvussa esitellään pari tapausta 2010-luvulta, jossa susi on tappanut ihmisen. Toinen näistä on sattunut Kolmårdenin eläinpuistossa. Pulliainen kertoo itse olleensa monessa eläintarhassa ja eläinpuistossa susien kanssa samassa tilassa. 

Sudet ovat vieneet lapsia Suomessa 1800-luvun lopulla. Lapsia vietiin niin paljon, että hallitus korotti tapporahaa ja lopulta Venäjältä kutsuttiin 9 suden ajajaa.

Politiikan sanankäyttö on tavallista politiikkaa rajumpaa poropolitiikassa. Pohjavirityksen susivihalle antaa Suomessa jo Topelius. Pulliainen käsittelee erilaisa sanankäytön keinoja, joilla tahattomasti ja tahallaan lietsotaan susipelkoa.

Rajavartiolaitoksen miehet ovat kirjanneet susihavaintoja v. 1967 alkaen aina tähän päivään asti. Kirjassa on diagrammit susien rajanylityksistä Suomen ja Venäjän (aiemmin Neuvostoliiton) rajalla. 

Entäs nyt?

"Suomi ei ole koskaan vuoden 1900 jälkeen ollut susille niin vihamielinen elinympäristö kuin se nyt on, armoa tuntematta keväällä vuonna 2013. Susi on hukassa. Nyt on susihukka."

Luvussa käsitellään syitä, jotka ovat johtaneet tähän tilanteeseen. Neuvostoliiton muuttuminen Venäjän federaatioksi avasi mahdollisuuden susien metsästysbisnekseen. Suomi pääsi Euroopan unionin jäseneksi, ja jo etukäteen tiedettiin, että komissio vaatii suojelemaan sutta. Metsälaidunnuksen loppuminen muutti saaliin koostumista.

Vuonna 2009 hyväksyttiin riistavahinkolaki. Suurpedot on säilytetty metsästyslain 5 §: mukaisessa riistaeläinluettelossa, joka käytännössä tarkoittaa sitää, että laki velvoittaa hoitamaan riistakantoja.

Pulliainen esittää katsauksen tutkimukset ja susimäärän sekä laumojen määrän nykytilanteeseen. Salametsästyken tilanteesta esitetään Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin arvio, jonka mukaan maahamme on muodostunut salakaatoja tukeva yhteisö. Vain vajaat 10% salakaadoista tulee poliisin tietoon.

Mitäs sitten?

"Merkittävää on, että ihminen on minua, susia tutkinutta biologia, monta kertaa uhannut, mutta yksikään susi ei ole Suomessa vuoden 1881 jälkeen uhannut ketään ihmistä, minuakaan. "

Pulliainen kertoo uransa aikaisista sattumuksista ja uhkaavista tilanteista. Hän on tutkimustyössään törmännyt pelon ilmapiiriin, ja tutkijana selvittänyt sitä ja sen aiheellisuutta. "Pelko kertoo enemmän pelkääjän omasta tunnemaailmasta kuin pelon kohteesta tai on kylmästi harkittua poliittista tarkoituksenmukaisuuspeliä käyttämällä toisten pelkotiloja omien poliittisten pyrkimysten hyväksi. "

Suomalaisista 78% tuomitsee salakaadot mielipidetutkimuksen mukaan. Pulliainen ihmettelee, miksi luku ei ole lähempänä 100 %:a.

Pulliainen käyttää ilmaisua PELI. Hän ennustaa, että jos salakaatojen annetaan jatkua, susi häviää Suomen luonnosta lopullisesti, Tämä saattaa tarkoittaa, että Suomi viedään asian tiimoilta Euroopan Unionin tuomioistuimeen.

Nykytilanteen tervehdyttämiseksi halvimmalla kirjoittaja ehdottaa tiedotusvälineiden käyttämää harkintaa ja poliittisten agitaattorien siirtymistä muihin aiheisiin.

Suomen susikanta on kirjan julkaisuhetkellä (v. 2013) ollut hiin pieni ja pentueiden määrä puolet siitä, mitä susikannan hoitosuunnitelmassa sanotaan. Näin ollen Euroopan Unionin luontodirektiivin kestävän käytön vaatimus ei täyty. Metsästykseen ei metsästyslaista suoraan johdettavia edellytyksiä ole.

Suomen metsästäjäliitto on tuominnut salametsästyksen. Ruralia-instituutti on ehdottanut, että susien asuttamien alueiden ihmisille pitäisi maksaa korvausta siitä, että he jakavat alueensa susien kanssa.

Lopuksi pohditaan vallankäyttöä, mielipidejohtajuutta ja hengellistä johtajuutta. Kirjoittaja ihmettelee, miten niin moni saarnaajaa on kaukana rakentavasta luontosuhteesta. Toimittajien lepytysvalta on lehtien verkkoversioiden aikakaudella uhattuna, kun kommentteja voi kirjoittaa anonyymisti kuka tahansa,
---
Kirja on julkaistu 2013. Teos on ohut, A4-kokoisena 56 sivua. Kirjan lopussa on kirjallisuusluettelo, jossa osa viittaa Maaseudun tulevaisuuden artikkeleihin.

Luin kirjan omaan lastenkirjaprojektiini liittyen. Itse sain paljon uutta tutkimustietoa, joihin en ole ennen törmännyt. Tosin kaksi Pulliaisen kirjaa on vielä lukematta.

Teoksen kieli on elävää ja paikoin ironisen humoristista. Kirjassa on kuvituksena vain yksi diagrammi-sivu.

Vaikka ei olisi susista niin kiinnostunut kuin minä olen, teos on mielenkiintoinen moneltakin kannalta. Mukana on yhteiskuntakritiikkiä, politiikkaa, tutkimusta ja kiinnostavia lainauksia lehtiartikkeleista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti