Roope Lipasti
Kahdeksan nelikymmpistä ystävystä viettävät samoja polttareita jo kymmenettä kertaa. Ystäväjoukko edustaa eri alojen ammatteja ja erilaisia elämäntilanteita.
Teoksessa on koko ajan humoristinen ote, joka ei ainakaan minussa aiheuttanut varsinaista naurua mutta jatkuvaa huvittuneisuutta kyllä. Taustalla on surumielinen vire, joka saa taitavasti aikaan oudon ristiriitaisen tunnelman. Keski-ikäisyyden tuomat ajatusmaailmat, elämän pettymykset ja menestykset ovat vahvasti tekstissä läsnä. Teoksesta löytyy nuoremmankin polven edustusta yhden vauvan verran.
Kirja etenee loogisesti ja varmasti kuin juna. Tempo on hitaanpuoleinen, mitään vauhdikasta vuoristorataa ei siis ole odotettavissa.
Kirjailija johdattaa mahtavasti lukijaa harhaan lähes puoleen väliin teosta. En kerro miten, jotta kenenkään lukunautinto ei pilaannu juonipaljastuksesta.
Tekstistä huomaa sen olevan sanan käytön ammattilaisen kirjoittamaa.
Turun Sanomien kritiikissä tätä verrattiin jo Arto Paasilinnaan. Jotain veijarimaista kerronnan tyylissä onkin, ja se tekee lukemisesta viihdyttävän kokemuksen.
Jos nyt pitäisi päättää, lukisinko tämän teoksen, niin takuulla lukisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti